22.4.2021 - teksti: Elina Hiipakka, kuvat: Anna Kuokkanen, Idia Renaissance, Anne Pauna
FinnWIDin koulutusyhteistyö Nigeriassa saa jatkoa
Huhtikuussa vietetään jälleen kansainvälistä Girls in ICT -päivää, joka juhlii tänä vuonna 10-vuotispäivää. Sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta teknistieteellisten ammattialojen eriytymisestä sukupuolen mukaan, kehittää alojen koulutusta ja kannustaa useampia tyttöjä ja naisia valitsemaan teknisten alojen koulutuspolkuja.
Viime vuonna käynnistyi FinnWIDin hanke, joka tukee nuorten naisten digitaitoja Nigeriassa, ja poikkeuksellisista ajoista huolimatta saavutimme hyviä tuloksia. Koulutus paitsi parantaa nuorten naisten digitaitoja, myös kehittää heidän toimeentulomahdollisuuksiaan ja siten vähentää riskiä joutua ihmiskaupan uhriksi.
Kumppanijärjestömme koulutuskeskus Benin Cityssä.
Yhteistyö nigerialaisten kumppanijärjestökoalitiomme Edo State NGO Coalition Against Trafficking in Persons (ENCATIP) kanssa kanssa alkoi jo vuonna 2017, ja viime vuonna ensimmäiset FinnWIDin rahoittamat opiskelijat saivat koulutusta kumppanijärjestömme koulutuskeskuksessa. Järjestökoalitio vastaa opiskelijoiden valitsemisesta koulutukseen. Olemme myös palkanneet kumppanijärjestöömme nigerialaisen projektikoordinaattorin, joka vastaa koulutusyhteistyön hallinnosta, suunnittelusta, arvioinnista ja opiskelijoiden tukemisesta.
Viime keväänä neljä nuorta naista suoritti ensin kolmen kuukauden pituisen tietokoneen käytön peruskurssin, jolla he kehittivät perustason digitaitoja, kuten Microsoft Office -ohjelmiston käyttöä. Opiskelijat majoittuivat järjestökoalition turvatalossa ja saivat taskurahaa, jolla he kattoivat peruselinkustannuksiaan. Tällä halusimme taata opiskelijoille mahdollisuuden keskittyä opintoihin ilman painetta osallistua ansio- tai kotitöihin kurssin ohella.
Tietokonekurssin opiskelijoita oppitunnilla keväällä 2020.
FinnWID tuki rahallisesti myös kuukauden pituista työharjoittelua, jonka kolme opiskelijaa suoritti paikallisessa business centerissä. Opiskelijat olivat tyytyväisiä harjoitteluun ja siihen, että he saivat uusia työelämätaitoja. Harjoittelun jälkeen he suorittivat kolmen kuukauden jatkokurssin, jonka aikana he syvensivät tietokonetaitojaan. Opiskelijat kokivat osan jatkokurssin sisällöistä taitoihinsa nähden liian haastavaksi, joten jatkossa kurssien sisältöjä tulee muokata paremmin opiskelijoiden lähtötasoon soveltuvaksi.
FinnWID hankki kumppanijärjestölle myös kolme kannettavaa tietokonetta ja langattoman nettiyhteyden, joilla opiskelijat saivat harjoitella kurssilla oppimiaan asioita omien aikataulujen mukaan, mikä oli etenkin poikkeusolojen aikana tärkeää. Tietokoneet ovat myös tulevien opiskelijoiden käytössä kurssin aikana.
Kumppanijärjestömme Idia Renaissancen arvion mukaan opiskelijat kokivat koulutuskokonaisuuden hyödylliseksi ja työllistymismahdollisuuksiaan parantavaksi. Viime vuoden kokemusten pohjalta on hyvä kehittää ja syventää yhteistyötä.
FinnWIDin tukemien opiskelijoiden harjoitustöitä jatkokurssilta, joka käsitteli muun muassa digimarkkinointia ja graafista suunnittelua.
Toukokuussa Benin Cityssä käynnistyvät uudet koulutusjaksot, johon valitaan nuoria naisia, jotka ovat taustansa ja elämäntilanteensa vuoksi vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi. Tänä vuonna lisäämme opiskelijoiden valinnanmahdollisuutta laajentamalla kurssivalikoimaa, jotta voimme huomioida paremmin opiskelijoiden kiinnostuksen kohteita ja yksillöllisiä tarpeita.
Neljä nuorta tulee suorittamaan jälleen tietokonekurssit ja kaksi nuorta saa ompelijakoulutuksen. Lisäksi kaksi opiskelijaa aloittaa tapahtumajärjestämisen opintokokonaisuuden kesällä, mikäli saamme siihen tarvittavan rahoituksen. Tavoitteenamme on myös tarjota opiskelijoille mahdollisuus suorittaa työharjoitteluja.
IT-osaamisen lisääminen on erityisen tärkeä tulevaisuuden investointi digitalisoituvassa maailmassa, ja digitaitoja voi hyödyntää mitä erilaisimmissa tehtävissä. Tarjoamalla tietokoneopintoja nuorille naisille Benin Cityssä haluamme viestittää heille, että teknistieteelliset alat tarjoavat myös naisille lukuisia mielenkiintoisia uusia taitoja ja ennen kaikkea työmahdollisuuksia.
Tue koulutusyhteistyötämme. Tehdään yhdessä toisenlaisia tarinoita!