20.11.2019 - teksti ja kuvat: Anna Kuokkanen

Yksilöllisestä ja inhimillisestä syystä

Kun Itohanin nimi välkkyi puhelimen ruudulla epätavalliseen kellonaikaan, arvasin syyn jo ennen vastaamista. Kun sitten vastasin puhelimeen, toisesta päästä kuului vain huutoa. "WOOOHOOOOOO, SUUOOOMIII!"

Totta se oli, viimeinkin. Itohan Okundaye sai syyskuussa oleskeluluvan viiden ja puolen vuoden prosessin jälkeen. Oleskelulupa on Itohanin kannalta upea uutinen. Hän voi vihdoin alkaa rakentaa elämäänsä vakaammalle pohjalle Suomessa.

Yleisemmin arvioituna asiaan liittyy kuitenkin ongelmia. On varsin huolestuttavaa, että Itohanin käännytyspäätös otettiin uudelleenarvioitavaksi nimenomaan laajan mediahuomion jälkeen. Ylen haastattelema Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio sanoi, että "kun kriittistä palautetta tulee, otamme asian tarkasteluun ja katsomme, onko kaikki mennyt siinä säännöstömme ja sisäisten ohjeiden mukaan". 

Tilanne olisi todennäköisesti aivan toinen, jos Itohan ei olisi onnistunut saamaan tapaukselleen julkisuutta. Okundayen aikaisemmat valitukset hänen edellisiin kielteisiin päätöksiinsä eivät olleet tuottaneet tulosta. Se herättää vakavia kysymyksiä turvapaikanhakijoiden oikeusturvan toteutumisesta.

Mitä tapahtuu niille ihmiskaupan uhreille, joilla ei ole samanlaisia tukijoukkoja kuin Itohanilla?

Kansallinen ihmiskaupparaportoija tarkasteli kesällä 2019 Maahanmuuttoviraston ihmiskaupan uhrien oleskelulupakäytäntöä. Selvitys osoittaa Venla Rothin ja Anni Valovirran mukaan, että nykyinen lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö eivät tarjoa riittävää turvaa ihmiskaupan uhreille.

Selvityksen mukaan ihmiskaupan uhrille tarkoitettua jatkuvaa oleskelulupaa ei juurikaan myönnetä, koska edellytys ”erityisen haavoittuvasta asemasta” ei täyty. Rothin ja Valovirran mukaan prostituutioon pakotettujen asema näyttää yllättävän haastavalta. Melko harvat heistä saavat kansainvälistä suojelua.

Hankaluudet ihmiskaupan uhrille tarkoitetun oleskeluluvan saamisessa näkyvät myös Itohanin oleskelulupaprosessissa. Hän sai oleskelulupansa lopulta yksilöllisestä ja inhimillisestä syystä eikä siksi, että hän on ihmiskaupan uhri. ”Erityisen haavoittuvan aseman" kriteerit eivät hänenkään kohdallaan täyttyneet, vaikka takana on traumaattisia kokemuksia ja niistä johtuneita oireita. Hän on myös pienen lapsen yksinhuoltaja.

Toimimaton lainsäädäntö ja oleskelulupien saamisen vaikeus ovat Rothin ja Valovirran mukaan ongelmallisia, koska ne saattavat estää uhreja kääntymästä viranomaisten puoleen ja mahdollistavat hyväksikäyttökierteen jatkumisen. Ylipäätään ihmiskaupan uhrien oleskelulupaprosessit ovat vaikeasti ennakoitavia ja prosessit erittäin pitkiä.

Itohanin saama oleskelulupapäätös uutisoitiin useassa tiedotusvälineessä, mutta valitettavasti yksikään toimittaja ei tarttunut ihmiskaupan uhrien oleskelulupaprosesseihin liittyviin yleisempiin ongelmiin eikä siihen, että Itohanin oleskelulupa tuli vasta mediajulkisuuden ja hänen puolestaan kerätyn kansalaisadressin sisäministerille luovuttamisen jälkeen.

Tämä on harmillista, sillä yksittäisen ihmisen päätökseen liittyvä laajahko uutisointi saattaa valitettavasti vahvistaa suuren yleisön käsitystä siitä, että ihmiskaupan uhrit saavat lopulta oleskeluluvan, vaikkei tämä pidäkään paikkaansa. Moni ihmiskaupan uhri käännytetään Suomesta kaikessa hiljaisuudessa. 

Kiinnitimme Toisenlaisia tarinoita -kampanjassa huomiota myös tapaan, jolla Itohanin saama oleskelulupapäätös uutisoitiin mediassa.

Uutisointi noudatti ihmiskaupan uhrien kohdalla valitettavan yleistä toiseuttavaa käsittelytapaa. Suurin osa tiedotusvälineistä ei haastatellut Itohania itseään, vaan ääneen pääsevät auttajat; ihmiskaupan uhreja auttava järjestö ja adressin kerääjä. 

Tavallaan suomalaisia auttajia painottava näkökulma on ymmärrettävä, koska tukijoukoilla oli vahva rooli oleskeluluvan saamisessa. Todennäköisesti näkökulma ei kuitenkaan ollut tietoisesti valittu.

Jutuissa ei esimerkiksi eritelty kovinkaan kriittisesti sitä, mitä oleskeluluvan myöntäminen vasta mediajulkisuuden jälkeen merkitsee yleisempää oleskelulupakäytäntöä ajatellen. Sen sijaan uutisointitapa uusintaa käsitystä ihmiskaupan uhrista avun kohteena.

On yllättävää, etteivät toimittajat pyytäneet haastattelua uutisen päähenkilöltä itseltään, vaan antavat suomalaisten toimijoiden puhua hänen ylitseen. Ainoastaan Yle Uutisten jutussa Itohan pääsi itse kertomaan tilanteestaan. Hufvudstadsbladet puolestaan sivusi jutussaan tilanteen ongelmallisuutta yleisemmältä kannalta, mutta aihe jäi yhden lauseen varaan, vaille analyysia.

Oleskelulupakäytäntöihin ja uutisointiin liittyvistä ongelmista huolimatta olemme todella iloisia Itohanin oleskeluluvasta. Nyt voimme jatkaa yhdessä työtä ihmiskaupan ehkäisemiseksi pohtimatta ja pelkäämättä hänen käännytystään Suomesta.