anna mahdollisuus toisenlaiseen tarinaan!

Toisenlaisia tarinoita -kampanja kerää varoja FinnWID - Naiset kehitystyössä ry:n kehitysyhteistyöhankkeeseen, joka tulee parantamaan tyttöjen ja nuorten naisten työllisyyttä ja koulutusmahdollisuuksia Edon maakunnassa Nigeriassa. Juuri toimeentulomahdollisuuksien puute on keskeinen syy sille, että nuoret naiset lähtevät ihmiskauppiaiden mukana Eurooppaan, ja päätyvät usein prostituutioon ja velkavankeuteen.

Haimme kehitysyhteistyöhanketta varten rahoitusta Suomen ulkoministeriön kansalaisjärjestöille suunnatusta hankehausta keväällä 2018 ja keräsimme vuoden 2018 aikana hankkeen rahoituksen omavastuuosuutta, jonka suuruus olisi ollut noin 8 000 euroa.

Valitettavasti emme saaneet vuoden 2018 rahoituskierroksella ulkoministeriön rahoitusta hankkeellemme. Olemme kuitenkin keränneet hanketta varten rahaa, ja nyt (10.1.2019) meillä on koossa 4225 euroa, jotka aiomme käyttää pienimuotoisempaan, nuorten naisten koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksia parantavaan yhteistyöhankkeeseen nigerialaisten kumppanijärjestöjemme kanssa.

Tule siis tekemään toisenlaisia tarinoita ja lahjoita! Haluamme olla tekemässä maailmaa, jossa naisilla on kestäviä tapoja työllistää itsensä, eikä yhdenkään naisen tai tytön tarvitse lähteä ihmiskauppiaan matkaan.

Voit  tehdä lahjoituksen tilisiirtona tilille FI74 5780 0720 4858 90 (FinnWID – Naiset kehitystyössä ry). Kirjoita maksun viestiin ”Toisenlaisia tarinoita”.

Voit tukea toimintaamme myös liittymällä FinnWID – Naiset kehitystyössä ry:n jäseneksi, tulemalla mukaan toimintaamme tai jakamalla tietoa ihmiskaupasta esimerkiksi Facebookissa.

Lisätietoja: info@finnwid.fi / www.finnwid.fi

Rahankeräyslupa: RA/2017/1275, voimassa 1.1.-31.12.2018 koko maassa lukuunottamatta Ahvenanmaata