Itohanin tarina

Aloitteen Toisenlaisia tarinoita -kampanjan käynnistämiseksi teki nigerialainen Itohan Okundaye. Hän tietää omakohtaisesti, kuinka köyhyys ajaa nuoria naisia ihmiskaupan uhreiksi. Siksi hän haluaa toimia ihmiskauppaa vastaan parantamalla tyttöjen ja nuorten naisten kouluttautumis- ja toimeentulomahdollisuuksia Nigeriassa.

 
 
 
 

Perheen köyhyys katkaisi koulutien

Itohanin perhe oli suuri. Hänen äitinsä oli isän viides ja nuorin vaimo. Perheen taloudellinen tilanne oli heikko. Itohanin äiti joutui huolehtimaan toimeentulostaan lähes yksin, ja myös Itohan joutui jo 12-vuotiaana tekemään töitä koulun ohella. Iltaisin ja öisin Itohan siivosi Benin Cityn toria äitinsä kanssa, aamuisin hän pesi pyykkiä ja teki muita askareita naapurustossa. Perheen tulot olivat silti niin pienet ja epäsäännölliset, että elämä oli jatkuvaa sinnittelyä.

Vaikka Itohan rakasti koulunkäyntiä, opintojen ja yötöiden yhdistäminen oli vaikeaa. Rahakaan ei tahtonut riittää koulumaksuihin ja oppikirjoihin, ja opettajat olivat tyytymättömiä. Näiden vaikeuksien vuoksi hän joutui lopettamaan koulun kokonaan 15-vuotiaana.

Työtarjous ja matkalippu Eurooppaan

Itohan oli aina toivonut pääsevänsä elämässään eteenpäin ja voivansa auttaa muita ihmisiä. Hän haaveili opiskelemisesta ja lääkärin ammatista. Pian koulun lopettamisen jälkeen Itohan tapasi naisen, joka kertoi mahdollisuudesta lähteä Eurooppaan töihin. Nainen kertoi, että hän auttaisi matkajärjestelyissä ja palkka olisi hyvä. Sen avulla Itohan pystyisi tukemaan perhettään ja auttamaan sisarustensa koulumaksuissa.

Itohanille oli aikaisemminkin tarjottu matkaa Eurooppaan, mutta tämä tarjous tuli juuri sopivaan aikaan. Vaikka Itohan tiesi, että työ olisi todennäköisesti prostituutiota, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Nigeriaan jääminen tuntui hänestä vielä huonommalta vaihtoehdolta. Itohanilla ei ollut ammattia eikä koulunkäyntiin ollut varaa. Tulevaisuus ei näyttänyt tuovan muutosta tähän. Itohan ajatteli, että pian Eurooppaan päästyään hän hankkisi paremman työn. Oli vuosi 2006. Itohan oli 16-vuotias, kun hän jätti perheensä ja matkusti Lagosiin odottamaan matkajärjestelyjen valmistumista.

Ihmiskaupan todellisuus paljastuu Italiassa

Lagosista Itohan lensi monen välilaskun kautta Italiaan. Aluksi hän oli onnellinen päästyään Eurooppaan, mutta pian työsuhteen todellinen luonne paljastui. Itohan sai kuulla olevansa matkajärjestelyistä velkaa 40 000 euroa. Velanmaksu tapahtuisi päivittäin madamelle; nigerialaiselle naiselle, jonka alaisuudessa Itohan työskenteli.

Itohan tajusi, että velan maksamiseen menisi vuosia, eikä kotiin lähetettäväksi jäisi juuri rahaa. Ainoa tarjolla oleva työ oli prostituutiota, ja siihen oli ryhdyttävä, sillä muuten Itohan ja hänen perheensä olisivat joutuneet vaikeuksiin matkasta koituneen velan vuoksi.

Itohan aloitti työt kadulla, missä hän kohtasi usein väkivaltaisia asiakkaita. Työ oli ahdistavaa ja vaarallista, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Pian Italiaan saapumisen jälkeen Itohan jäi kadulla kiinni poliisille luvattomasta maassaolosta. Itohan oli hädissään. MIkäli hänet poistettaisiin maasta, hänen olisi mahdotonta maksaa velkaansa. Siitä olisi seurannut suuria vaikeuksia, joten Itohan oli tehtävä kaikkensa pysyäkseen Italiassa. Odottaessaan käännytystä säilöönottokeskuksessa hän loi itselleen uuden henkilöllisyyden ja haki turvapaikkaa.

Saatuaan oleskeluluvan Itohan pystyi työskentelemään vapaammin, koska hänen ei tarvinnut pelätä poliiseja ja käännytystä. Velka ei kuitenkaan tahtonut lyhentyä, sillä Itohanin täytyi maksaa madamelleen velan lisäksi asumisesta, työvaatteista ja jopa kadunpätkästä, jolla hän seisoi. Vähäisistä itselleen jäävistä rahoista hän tuki perhettään Nigeriassa.

Irti ihmiskaupasta

Työskenneltyään viisi vuotta prostituoituna, Itohan sai velkansa maksettua. Madame vaati kuitenkin lisää rahaa ja uhkasi Itohanin perhettä. Hankalien aikojen jälkeen Itohan pääsi lopulta irti madamestaan. Pian hän onnistui irtautumaan prostituutiosta kokonaan. Hän tapasi mukavan miehen, rakastui ja tuli pian raskaaksi. Mies ei kuitenkaan ollut valmis isäksi, ja Itohan oli tyhjän päällä.

Itohan haki apua ihmiskaupan uhreja auttavista järjestöistä Italiassa, mutta niillä ei ollut tarjota hänelle apua minimaalista materiaalista tukea lukuun ottamatta. Itohan oli kuullut, että Suomessa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja autetaan ihmiskaupan uhreja. Siksi hän lähti Italiasta helmikuussa 2014 ja haki Suomesta turvapaikkaa. Hänen poikansa syntyi kaksi kuukautta myöhemmin Helsingissä.

Itohan on saanut Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen. Itohan on otettu Suomessa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Viranomaiset ovat silti päättäneet käännyttää hänet ja hänen lapsensa Italiaan, koska hänellä on aikaisemmin ollut siellä oleskelulupa. Itohanin kokemuksen mukaan olosuhteet Italiassa ovat ihmiskaupan uhreille hankalat. Hän pelkää joutumista takaisin kadulle. Myös Suomen kansallinen ihmisoikeusraportoija on suosittanut, että ihmiskaupan uhrin uudelleen uhriutumisen riski arvioitaisiin turvapaikkaprosessissa huolellisesti.

Tule tekemään toisenlaisia tarinoita!

Vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta, Itohan haluaa keskittää tarmonsa ihmiskaupan ehkäisemiseen. Puuttumalla ihmiskaupan syihin, kuten nuorten naisten toimeentulomahdollisuuksien edistämiseen Nigeriassa, vaikutamme siihen, että Itohanin tarina ei toistu. Kestävä toimeentulo on naiselle paras vakuutus ihmiskauppaa vastaan.

Itohan on omalla tarinallaan toiminut Toisenlaisia tarinoita -kampanjan innoittajana. Kampanjalla keräämme varoja nuorten naisten toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseen ja kouluttautumiseen Itohanin kotikaupungissa Benin Cityssä ja sen ympäristössä.

Tule tekemään kanssamme toisenlaisia tarinoita. Lue lisää, miten vaikutamme tyttöjen ja nuorten naisten koulutukseen ja toimeentulomahdollisuuksiin Benin Cityssä ja tue työtämme. Pienikin lahjoitus on merkittävä!